Mitä PISA-tutkimus kertoo tästä ajasta?

Tuoreet PISA-tulokset pysäyttävät jälleen pohtimaan suomalaisen koulun tilaa. Suomalaisnuoret pärjäävät edelleen kansainvälisesti hyvin, mutta osaamisen suunta on ollut jo pitkään huolestuttava. Lukutaito ja matematiikan osaaminen ovat heikentyneet, ja yhä useampi nuori jää perustaitojen osalta jälkeen.

Minusta kaikkein tärkeintä ei kuitenkaan ole Suomen sijoitus kansainvälisessä vertailussa. Paljon olennaisempaa on se, millaisilla taidoilla nuori lähtee peruskoulusta eteenpäin. Onko hänellä riittävä lukutaito, kyky ymmärtää ja arvioida tietoa sekä sellaiset perustaidot, joiden varaan voi rakentaa jatko-opintoja ja myöhemmin työelämää?

Yksi PISA-tulosten havainto jäi erityisesti mietityttämään. Valtaosa suomalaisnuorista uskoo siihen, että omia kykyjä voi kehittää. Silti vaikean tehtävän tullessa vastaan moni ei lisää ponnisteluaan.

Minusta tätä ei pidä tulkita niin, että nuoret olisivat laiskoja. Meidän aikuisten pitäisi ennemmin kysyä, mitä tämä aika tekee keskittymiselle, pitkäjänteisyydelle ja vaikeiden asioiden sietämiselle.

Elämme maailmassa, jossa lähes kaiken saa nopeasti. Tieto löytyy sekunneissa ja viihdettä on jatkuvasti tarjolla. Puhelin kulkee mukana aamusta iltaan, ja huomio voi siirtyä kesken läksyjen hetkessä viestiin, videoon tai johonkin kiinnostavampaan.

En ajattele, että puhelimet yksin selittäisivät oppimistulosten heikkenemistä. Mutta ne ovat osa sitä ympäristöä, jossa lasten ja nuorten pitäisi opetella keskittymään pitkäksi aikaa yhteen asiaan. Eikä keskittyminen ole aina helppoa meille aikuisillekaan.

Oppimisen perusasiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Lukemaan oppii lukemalla, matematiikkaa harjoittelemalla ja uusia asioita toistamalla. Oppiminen vaatii aikaa, keskittymistä ja sitä, ettei luovuta heti, kun jokin tuntuu vaikealta.

Olin hiljattain ekaluokkalaisten vanhempainillassa, jossa keskustelimme myös älylaitteiden käytöstä. Oli hyvä huomata, että ajatus oli aika yhteinen: mitä vähemmän tässä vaiheessa, sen parempi.

Samassa vanhempainillassa opettaja sanoitti oppimisesta hyvin: toistoja, toistoja ja taas toistoja. Puhuimme myös siitä, miten tärkeää on, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulunkäynnistä ja siitä, mitä hän koulussa oppii.

Vanhemman ei tarvitse olla opettaja. Jo se merkitsee paljon, että kysyy, kuuntelee ja kannustaa. Myös aikuisen oma esimerkki vaikuttaa. Jos haluamme lasten lukevan, on tärkeää, että he näkevät myös meidän lukevan. Tutkimuksissa kodin lukemiskulttuurilla ja vanhempien omalla lukemisella on havaittu yhteys lasten lukutaitoon.

Mitä me aikuisina voimme tehdä?

Minusta tämä on koko PISA-keskustelun tärkein kysymys.

Lasten ja nuorten oppimisen vahvistaminen ei voi olla vain koulun tehtävä. Meillä aikuisilla on jokaisella oma roolimme.

Kotona voimme pitää kiinni ihan tavallisista arjen asioista: riittävästä unesta, rauhasta tehdä koulutehtäviä, lukemisesta ja kohtuullisista rajoista puhelimille. Ne eivät kuulosta suurilta koulutuspoliittisilta ratkaisuilta, mutta juuri tällaiset asiat luovat pohjaa oppimiselle.

Meidän pitää antaa lasten myös ponnistella. Kaikkia vaikeuksia ei tarvitse ratkaista heidän puolestaan. Lapsen pitää saada yrittää uudelleen, harjoitella ja huomata, että vaikealtakin tuntuvan asian voi oppia. Tukea tarvitaan, mutta niin tarvitaan myös sopivia odotuksia ja vastuuta omasta tekemisestä.

Koulussa puolestaan pitää pystyä pitämään kiinni perustehtävästä. Vahvat perustaidot, oppiminen ja työrauha ovat kaiken muun pohja. Oppilas tarvitsee tukea silloin, kun oppiminen on vaikeaa, mutta samalla hänen pitää saada huomata, että harjoittelemalla voi kehittyä.

Opettajalla pitää olla aikaa opettaa ja oppilaalla mahdollisuus keskittyä oppimiseen.

PISA-tulosten yhteydessä Kuntaliitto nosti esiin mielestäni hyvän kysymyksen: paljon on tehty, mutta keskitymmekö oikeisiin asioihin?

Tätä meidän päättäjien pitäisi kysyä useammin. Suomalaista koulua on uudistettu paljon, ja vuosien aikana on tullut uusia hankkeita, toimintatapoja ja velvoitteita. Kaikki uudistukset eivät varmasti ole huonoja, mutta meidän pitäisi myös uskaltaa arvioida, parantavatko ne oikeasti lasten oppimista.

Kaikkea ei tarvitse ratkaista tekemällä lisää. Joskus pitää myös antaa koululle työrauha ja arvioida rehellisesti, mikä toimii ja mikä ei.

Ja kyllä meidän aikuisten pitää katsoa myös omaa toimintaamme. On vaikea vaatia lapselta puhelimetonta hetkeä, jos oma katse on jatkuvasti ruudussa. Samoin on vaikea puhua lukemisen tärkeydestä, jos lapsi ei koskaan näe aikuista lukemassa.

PISA-tuloksista puhuttaessa etsimme helposti yhtä syytä. Onko ongelma puhelimissa, koulussa, kodeissa, opetuksessa vai jossakin muualla?

Tuskin näin pitkään jatkuneelle kehitykselle löytyy yhtä syytä. Eikä yhtä helppoa ratkaisuakaan.

Mutta paljon voimme tehdä.

Meidän tehtävämme aikuisina on huolehtia siitä, että lapsilla ja nuorilla on riittävät perustaidot ja valmiudet pärjätä elämässä, jatko-opinnoissa ja aikanaan myös työelämässä. Siihen tarvitaan hyvää opetusta, kiinnostusta lasten koulunkäyntiin, harjoittelua, sopivia rajoja ja sitä, että lapsi saa myös itse yrittää ja onnistua.

PISA-tulokset ovat lopulta myös peili meille aikuisille. Ne pakottavat kysymään, millaisen ympäristön me rakennamme lapsille oppia ja kasvaa.

Lähteet

OECD (2026): PISA 2025 Results (Volume I): Finland. 8.9.2026.

Jyväskylän yliopisto (2026): PISA 2025: Suomalaisnuorten luonnontieteiden osaaminen edelleen selvästi OECD-maiden keskitasoa parempaa. 8.9.2026.

Kuntaliitto (2026): Kuntaliitto PISA-tuloksista: Paljon on tehty, mutta keskitytäänkö oikeisiin asioihin? 7.9.2026.

Leino, Kaisa; Sirén, Marjo; Nissinen, Kari & Puhakka, Eija (2023): Puoli tuntia lukemista: Kansainvälinen lasten lukutaitotutkimus (PIRLS 2021). Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos.