Hyvä ikäpolitiikka alkaa ennen palvelujen tarvetta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi elokuussa 2026 uuden ikäpoliittisen ohjelman Kokoomuslaisia ratkaisuja pitkäikäiselle Suomelle. Luin ohjelman sekä Maaret Castrénin Iltalehden haastattelun ajatuksella.

Erityisesti pidän siitä lähtökohdasta, että ikääntymistä ei nähdä vain hoivan ja kasvavien kustannusten kautta. Suurin osa ikääntyneistä elää pitkään aktiivista ja itsenäistä elämää. Siksi ikäpolitiikassa pitäisi puhua nykyistä enemmän siitä, mitä tapahtuu ennen kuin ihminen tarvitsee paljon palveluja. Ohjelmassa painottuvat toimintakyky, ennaltaehkäisy ja ihmislähtöisyys.

Samalla jäin miettimään muutamaa asiaa ihan käytännön näkökulmasta.

1. Ikäpolitiikka alkaa paljon ennen palvelujen tarvetta

Ikääntymisestä puhutaan helposti vasta siinä vaiheessa, kun tarvitaan kotihoitoa tai ympärivuorokautista hoivaa. Todellisuudessa paljon pitäisi tapahtua jo ennen sitä.

Toimintakykyä ylläpitävät liikunta, hyvä ravitsemus, sairauksien hyvä hoito, kaatumisten ehkäisy, sosiaaliset suhteet ja se, että muutoksiin reagoidaan ajoissa. Tavoitteeksi nostetaan terveiden elinvuosien lisääminen ja toimintakyvyn tukeminen mahdollisimman pitkään.

Mitä pidempään ihminen säilyttää toimintakykynsä, sitä parempi se on ennen kaikkea hänelle itselleen – mutta myös koko palvelujärjestelmälle.

Ennaltaehkäisystä puhutaan paljon, mutta sen pitäisi näkyä myös käytännössä. Ei vasta siinä vaiheessa, kun toimintakyky on jo selvästi heikentynyt.

2. Vanhuuteen kannattaa myös varautua

Hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus ovat asioita, jotka olisi hyvä tehdä silloin, kun pystyy vielä itse rauhassa miettimään, mitä haluaa.

Samoin asumista, taloutta ja sitä, kuka tarvittaessa auttaa asioiden hoitamisessa, kannattaa miettiä etukäteen.

Ohjelmassa ehdotetaan, että ihmisille tarjottaisiin nykyistä selkeämpää tietoa vanhuuteen varautumisesta ja siihen liittyvistä oikeudellisista asiakirjoista. Ajatus on mielestäni hyvä.

Tässä ei ole kyse vastuun siirtämisestä ihmiselle itselleen. Kyse on ennen kaikkea oman tahdon turvaamisesta.

3. Kotona asuminen on hyvä tavoite – mutta ei hinnalla millä hyvänsä

Kotona asumista pitää tukea niin pitkään kuin se on ihmiselle turvallista ja hyvä ratkaisu.

Mutta joskus tulee myös se vaihe, jolloin koti ei enää ole paras paikka. Silloin ympärivuorokautista hoivaa pitää olla saatavilla. Ohjelmassa tämä todetaan selvästi: tavoitteena on siirtää raskaamman hoivan tarvetta mahdollisimman myöhäiseksi, mutta tarvittaessa ympärivuorokautisen hoivan pitää olla aidosti saatavilla.

Minusta meidän pitäisi päästä vähän eroon asetelmasta koti vai hoivakoti.

Olennaisempaa on miettiä, mikä on juuri tämän ihmisen tilanteessa oikea ja turvallinen ratkaisu. Erityisesti muistisairauksien edetessä tätä pitää pystyä arvioimaan riittävän ajoissa.

Kotona asuminen ei saa tarkoittaa sitä, että ihminen jää kotiin tilanteessa, jossa hän ei enää pärjää siellä turvallisesti.

4. Kotiin annettavissa palveluissa ei ratkaise vain käyntien määrä

Palvelujen määrän lisäksi ratkaisee se, tuleeko apu oikeaan aikaan, kulkeeko tieto eri toimijoiden välillä ja pystytäänkö toimintakyvyn muutoksiin reagoimaan ajoissa.

Ohjelmassa nostetaan esiin omahoitaja-, omalääkäri- ja omatyöntekijämallien vahvistaminen sekä liikkuvien ja kotiin vietävien palvelujen lisääminen. Tavoitteena on parantaa hoidon jatkuvuutta ja toimintakyvyn ajantasaista arviointia.

Hoidon jatkuvuudella on ikääntyneen ihmisen kohdalla suuri merkitys. Kun ammattilaiset tuntevat asiakkaan ja tietävät, millainen hänen toimintakykynsä tavallisesti on, myös pienet muutokset voinnissa ja pärjäämisessä huomataan helpommin.

Jatkuvuus ja tiedonkulku korostuvat myös silloin, kun ikääntynyt siirtyy palvelusta toiseen. Esimerkiksi sairaalasta kotiutuessa toimintakyky voi olla aiempaa heikompi, joten kotiutumisen suunnittelu pitäisi aloittaa jo hoidon alkuvaiheessa eikä vasta silloin, kun kotiinlähtö on edessä.

On hyvä, että tämä tarve tunnistetaan nykyään jo paremmin. Myös käytännön toimintaa on monin paikoin kehitetty tähän suuntaan.

Ohjelmassa on tärkeä kirjaus siitä, ettei palvelupäätöksen ja palvelujen alkamisen väliin pitäisi jäädä tyhjää aikaa. Varhain aloitettu kuntoutus, kotiin vietävät palvelut ja muu tuki voivat ehkäistä toimintakyvyn heikkenemistä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta myöhemmin.

5. Oikea osaaminen oikeaan tehtävään

Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea.

Hoiva-avustajilla, lähihoitajilla, sairaanhoitajilla, geronomeilla ja muilla ammattilaisilla on oma osaamisensa, jota pitäisi pystyä käyttämään mahdollisimman järkevästi. Ohjelmassakin henkilöstörakennetta halutaan rakentaa nykyistä paremmin asiakkaiden palvelutarpeiden mukaan.

Samalla pitää varoa, ettei tehokkuuden nimissä yhden ihmisen ympärille rakenneta liian montaa eri toimijaa. Palvelu ei saa pirstoutua niin, ettei lopulta kukaan hahmota kokonaisuutta.

Ihmisen ei pitäisi joutua itse toimimaan oman palvelukokonaisuutensa koordinaattorina. Ohjelmassa tämä ongelma tunnistetaan hyvin: palvelujen yhteensovittaminen, tiedonkulku ja selkeä vastuunjako ovat aivan yhtä olennaisia kuin yksittäiset palvelut.

6. Lähijohtamisesta puhuisin vielä enemmän

Ikääntyneiden palveluissa lähijohtamisella on iso merkitys. Arjessa pitää olla selvää, kuka vastaa mistä, tiedon pitää kulkea ja eri ammattilaisten osaamista pitää pystyä hyödyntämään tarkoituksenmukaisesti.

Hyvät toimintamallit ja ohjeet eivät yksin riitä, vaan niiden pitää myös toimia käytännössä. Siksi esihenkilön on tärkeää tuntea arjen työ riittävän hyvin, olla lähellä toimintaa ja huomata, jos jokin ei toimi niin kuin pitäisi.

Minusta hyvä lähijohtaminen näkyy ennen kaikkea siinä, että työ on hyvin organisoitu, vastuut ovat selkeitä ja henkilöstöllä on edellytykset tehdä työnsä hyvin. Lopulta se näkyy myös asiakkaalle palvelujen laatuna ja turvallisuutena.

7. Teknologiaa tarvitaan, mutta ihmisen ehdoilla

Teknologiasta on paljon hyötyä ikääntyneiden palveluissa. Lääkeautomaatit, erilaiset sensorit ja muut ratkaisut voivat lisätä turvallisuutta ja tukea kotona asumista.

Minusta olennaista on kuitenkin se, että teknologia vastaa todelliseen tarpeeseen. Jos se helpottaa asiakkaan arkea, lisää turvallisuutta tai vähentää ammattilaisten turhaa työtä, sitä kannattaa hyödyntää.

Kaikki uusi ei kuitenkaan automaattisesti paranna toimintaa. Jos järjestelmä tuo lisää kirjauksia, uusia työvaiheita tai päällekkäistä tekemistä, pitää pystyä kysymään, onko siitä oikeasti hyötyä.

Myöskään kaikki digitaaliset ratkaisut eivät sovi kaikille. Teknologian rinnalla tarvitaan edelleen ihmistä, tukea ja mahdollisuus hoitaa asioita myös muulla tavalla.

8. Omaisten apu on arvokasta, mutta sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä

Moni läheinen tekee jo nyt paljon hoiva- ja huolenpitotyötä. Sitä pitää arvostaa, ja omaishoitajia sekä muita läheisiään auttavia pitää tukea nykyistä paremmin.

Samalla palvelujärjestelmää ei voi rakentaa sen varaan, että puoliso, lapsi tai muu läheinen kyllä hoitaa. Läheisten antaman avun pitää perustua vapaaehtoisuuteen, ei siihen, ettei muuta apua ole saatavilla.

Sama koskee itse hankittavia palveluja. Kotitalousvähennys ja omalla rahalla hankittu apu voivat täydentää ihmisen arjen tukea. Ne eivät kuitenkaan voi määrittää sitä, kuka saa tarvitsemansa julkisen palvelun.

Tarvittavan avun pitää perustua ihmisen tarpeeseen, ei siihen, kuinka paljon hänellä on rahaa tai onko hänen ympärillään läheisiä, jotka pystyvät auttamaan.

Myös rahasta pitää pystyä puhumaan

Väestö ikääntyy samaan aikaan, kun työikäisten määrä vähenee. Julkinen talous on tiukka, eikä henkilöstöäkään ole tulevaisuudessa rajattomasti saatavilla.

Siksi meidän on mietittävä tarkasti, miten käytettävissä olevat rahat ja henkilöstö kohdennetaan niin, että niillä saadaan mahdollisimman paljon vaikuttavuutta.

Kyse ei voi olla vain siitä, mistä säästetään, vaan myös siitä, miten palvelut järjestetään järkevämmin ja missä voidaan ehkäistä raskaampien palvelujen tarvetta.

Kun toimintakykyä tuetaan ajoissa, ongelmiin puututaan ennen niiden vaikeutumista ja apu kohdennetaan sitä eniten tarvitseville, hyötyvät sekä ihminen että palvelujärjestelmä.

Minusta ikäpolitiikassa tarvitaan kokonaisuuden näkemistä. Ihmisellä on oma vastuunsa, mutta yhteiskunnan pitää kantaa omansa. Kotona asumista pitää tukea, mutta ympärivuorokautista hoivaa pitää olla saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan. Teknologiaa kannattaa hyödyntää siellä, missä siitä on oikeasti apua, mutta se ei korvaa ihmistä.

Lopulta tärkeintä on, että ihminen saa tarvitsemansa avun oikeaan aikaan ja voi elää mahdollisimman pitkään hyvää, turvallista ja omannäköistä elämää.

Tässä on minusta hyvän ikäpolitiikan ydin.

Lähteet

Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Kokoomuslaisia ratkaisuja pitkäikäiselle Suomelle, elokuu 2026.

Iltalehti: Maaret Castrénin haastattelu Kokoomuksen ikäpoliittisesta ohjelmasta, elokuu 2026.

Kirjoittajasta
Olen Mervi Nykänen, sairaanhoitaja (YAMK), palveluesihenkilö, kunnanvaltuutettu ja Kokoomuksen vuoden 2027 eduskuntavaaliehdokas. Kirjoitan sosiaali- ja terveydenhuollosta, johtamisesta, työelämästä sekä yhteiskunnallisista kysymyksistä.