Miksi emme saa kehityksen suuntaa kääntymään?

Sosiaali- ja terveydenhuollosta julkaistaan jatkuvasti tutkimuksia, jotka kertovat meille, miten palvelut toimivat, miten henkilöstö voi ja millaisia haasteita tulevaisuudessa on edessä. Viimeisimpänä tätä kuvaa pohjoismainen NORDCARE3-tutkimus, jossa tarkastellaan vanhuspalveluissa työskentelevien työoloja, työn sisältöä ja työhyvinvointia.

Tutkimuksen tulokset eivät juuri yllätä. Työ kuormittaa, henkilöstö harkitsee alan vaihtoa ja vanhustyön pitovoima on heikentynyt. Saman viestin olemme saaneet lukuisista tutkimuksista ja selvityksistä jo vuosien ajan.

Minua kiinnostaa kuitenkin ennen kaikkea yksi kysymys.

Miksi emme saa kehityksen suuntaa kääntymään, vaikka tiedämme jo varsin hyvin, mistä ongelmat johtuvat?

Tutkimuksesta toiseen tunnistamme samat ilmiöt.

• Työ kuormittaa.

• Henkilöstö kokee vaikutusmahdollisuuksiensa olevan rajalliset.

• Hyvä johtaminen tukee työssä jaksamista ja sitoutumista.

• Jatkuvat muutokset kuormittavat työyhteisöjä.

Samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollossa tehdään joka päivä valtava määrä osaavaa, vastuullista ja merkityksellistä työtä. Ammattilaiset pitävät palvelut käynnissä myös silloin, kun arki on kiireistä ja resurssit ovat tiukoilla.

Silti kehityksen suunta ei näytä muuttuvan.

Ongelmana ei ehkä enää ole tiedon puute

Yhä useammin ajattelen, että ongelmana ei enää ole tiedon puute.

Tutkimukset kertovat meille paljon siitä, mikä lisää työhyvinvointia, vahvistaa palvelujen laatua ja auttaa pitämään osaavat ammattilaiset alalla. Myös käytännön työssä nähdään päivittäin, mitkä toimintatavat tukevat sujuvaa arkea ja mitkä eivät.

Haaste näyttää olevan siinä, että emme onnistu muuttamaan tätä tietoa riittävän johdonmukaisesti käytännön toiminnaksi.

Ratkaisut syntyvät arjessa

Työskentelen itse palveluesihenkilönä ikääntyneiden kotiin annettavissa palveluissa. Näen päivittäin, kuinka ammattitaitoisesti ja sitoutuneesti ihmiset tekevät työtään. Samalla näen, kuinka pienetkin rakenteelliset ongelmat voivat kuormittaa henkilöstöä pitkään.

Siksi en usko, että ratkaisu löytyy yhdestä uudistuksesta tai yksittäisestä päätöksestä.

Tarvitsemme hyvää johtamista, toimivia työprosesseja, pitkäjänteistä kehittämistä ja työyhteisöjä, joissa ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä. Tarvitsemme myös rohkeutta arvioida avoimesti, mikä toimii ja mistä olisi uskallettava luopua.

Talous ja hyvinvointi eivät ole toistensa vastakohtia

Julkista taloutta on tasapainotettava. Se on välttämätöntä.

Samalla meidän on kuitenkin varmistettava, ettei lyhyen aikavälin säästöillä synnytetä entistä suurempia ongelmia tulevaisuudessa. Jos menetämme osaavia ammattilaisia tai heikennämme palvelujen toimivuutta, emme ratkaise ongelmaa – siirrämme sitä eteenpäin.

Vastuullinen taloudenpito tarkoittaa myös sitä, että investoimme niihin ratkaisuihin, joiden tiedämme toimivan pitkällä aikavälillä.

Tulevaisuus ei odota

Suomen väestö ikääntyy nopeasti. Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan 80 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa vuoteen 2045 mennessä lähes 250 000 henkilöllä. Hoivan tarve kasvaa samaan aikaan merkittävästi.

Siksi meillä ei ole varaa jäädä odottamaan.

Jos tiedämme jo tänään, mitkä tekijät vahvistavat henkilöstön hyvinvointia, palvelujen laatua ja toiminnan vaikuttavuutta, meidän pitäisi myös uskaltaa tehdä niiden mukaisia päätöksiä.

Tutkimustieto muuttuu arvokkaaksi vasta silloin, kun se näkyy arjessa

Tutkimuksilla on arvoa vasta silloin, kun niiden tulokset muuttuvat paremmiksi toimintatavoiksi, paremmaksi johtamiseksi ja paremmiksi päätöksiksi.

Uskon, että sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuutta voidaan rakentaa nykyistä paremmaksi. Se edellyttää kuitenkin, että tutkimustieto, käytännön kokemus, johtaminen ja päätöksenteko kulkevat samaan suuntaan.

Toivon, että tulevaisuudessa emme lue tutkimuksesta toiseen samoja havaintoja, vaan näemme myös, että olemme onnistuneet muuttamaan kehityksen suuntaa.

Se olisi ennen kaikkea voitto ihmisille – niin palveluja tarvitseville kuin niitä tekevillekin.